Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry
Select Page

Lue Vuoden ympäristökasvattajan haastattelu – ja ehdota seuraavaa!

Oct 14, 2026

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi myönsi vuoden 2025 Vuoden ympäristökasvattaja -tunnustuksen Tampereen luontokoulu Korennolle. Korento sai tunnustuksen pitkäjänteisestä ja laaja-alaisesta työstä, joka tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria. Luontokoulussa käyvät joka vuosi kaikki tamperelaiset neljäs- ja seitsemäsluokkalaiset opettajineen, ja toiminnan tukikohtana on Terälahden luonto-oppimisympäristö.

FEE Suomen verkkolehden haastattelussa Korennon ympäristökasvattaja Jenni Skaffari kuvaa ympäristökasvatusta sietämisen pedagogiikaksi: taidoksi kohdata epävarmuutta, ristiriitoja ja huonojakin säitä. Hän kertoo myös Korennon Tutki, toimi ja oivalla -mallista ja muistuttaa, että tunnustus kuuluu laajemmin kaikille luontokouluille ja LYKE-verkostolle, sillä toimintamalleja kehitetään yhdessä.

Lue koko haastattelu »

Ehdotusaika on auki 30.11. asti

Nyt on aika ehdottaa seuraavaa Vuoden ympäristökasvattajaa. Ehdokkaaksi voi esittää yksityishenkilön, ryhmän, yhteisön, yrityksen tai organisaation, joka on edistänyt ansiokkaasti ympäristö- ja kestävyyskasvatusta Suomessa. Valinnassa painotetaan muun muassa vaikuttavuutta, pitkäjänteisyyttä, kestävyyttä sekä osallistamista ja yhteisöllisyyttä. Ehdotuksia otetaan vastaan sähköisellä lomakkeella 12.10.–30.11.2026, ja tunnustuksen saajan valitsee FEE Suomen hallitus.

Tunnetko sinä luontokoulun, ympäristökasvattajan tai yhteisön, jonka työ ansaitsee tulla näkyväksi?

Ehdota Vuoden ympäristökasvattajaa »

Kestävä koulu -ohjelmaa esitellään päättäjille

Kestävä koulu -ohjelmaa esitellään päättäjille

Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto on yhdessä mukana laatimassa Kestävä koulu -ohjelmaa. Ohjelmaa on esitelty mm. kevään 2026 puoluekokouksissa päättäjille. Liikkuva koulu -ohjelmaa esikuvanaan pitävän Kestävän koulun tavoitteena on juurruttaa kestävän...

read more
CREA+BIRD

CREA+BIRD

In the CREA+BIRD project, we are researching and developing creative and participatory methods for sustainable development education, in which birds serve as guides, messengers, and messengers to nature. Universities and non-governmental organizations from Finland,...

read more
Koulunpihan tutkimusretki

Koulunpihan tutkimusretki

Julkaistu 17.6.2025. Päivitetty viimeksi 19.8.2026 Kolmivuotinen hankkeemme "Koulunpihan tutkimusretki" on käynnistynyt Metsä Groupin luontohankkeiden rahoitusohjelman tuella. Hankkeessa lisäämme luonnon monimuotoisuutta ja vahvistamme lasten ja nuorten...

read more
Tampereella visioidaan luontokoulun tulevaisuutta

Tampereella visioidaan luontokoulun tulevaisuutta

LYKE-verkosto ja Tampereen luontokoulu Korento ovat laatineet yhteistyössä Tampereen kaupungin perusopetuksen kanssa vision luontokoulutoiminnan ja luontokasvatuksen tulevaisuudesta kaupungissa. Vision tavoitteena on tukea pitkäjänteisesti tamperelaisten lasten ja...

read more

Luontokoulut.fi sivusto käyttää evästeitä

Sivustomme käyttää evästeitä kävijämäärien seuraamiseen. Vahvistathan hyväksyntäsi evästeiden käyttöön.