Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry

Hae MAPPAsta -painike

l590_luontokapinetti_nayttely1Pöytyän kunnan Yläneen Hovilanmäki on leimallisesti vanhojen koulurakennusten ympärille rakentuva tunnelmallinen ja moniulotteinen miljöö keskellä Yläneen Kirkonkylää. Koulurakennukset ja niiden yhteyteen 1970-luvulla rakennettu tehdashalli on vuonna 2002 kunnostettu Luontokapinetti-nimen alla toimivaksi monipuoliseksi luontokeskukseksi.

Ensi sijassa Luontokapinetti on luontonäyttely.  600 m2 näyttelyyn on mahdutettu koko maailmankaikkeus. Pitkälle edennyt harrastaja löytää sen yksityiskohtiin uppoutumalla aina uutta opittavaa, mutta yhtä hyvin siellä voi viihtyä pitkään vain ihastellen näyttelyn visuaalisesti kauniita yksityiskohtia.

Näyttelyyn voi tutustua joko omatoimisesti tai oppaan kanssa. Oppaan johdolla näyttelykokonaisuus syvenee kokonaiseksi korkokengillä kuljettavaksi luontoretkeksi ilman hyttysiä ja räntäsadetta, jotka nekin näyttelykäynnin jälkeen kukaties tuntuvat jotenkin – luonnollisilta…

Kapinetti on myös kokoontumisen paikka. Kokoukset, juhlat ja illanistujaiset järjestyvät tämän vanhan tunnelmallisen hirsikoulun isossa luokkasalissa.

Luontokapinetissa toimii myös luontokoulu. Koululaisille, luokka-asteista riippumatta, näyttely ja sen oheen rakennetut opetuspaketit tarjoavat mahdollisuuden syventää ja konkretisoida tunnilla opittuja asioita.

 

Luontokoulut.fi sivusto käyttää evästeitä

Sivustomme käyttää evästeitä kävijämäärien seuraamiseen. Vahvistathan hyväksyntäsi evästeiden käyttöön.