Hyvärilässä järjestetään leirit ja leirikoulut ammattitaidolla ja turvallisesti. Erilaiset nuorisoleirit ovat olleet tuttu näky Pielisen rannalla jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Ohjelmavaihtoehtoja on useita ja jokaiselle leirille räätälöidään oma ohjelma ryhmän toiveiden ja tarpeiden mukaan. Luonto-, seikkailu ja ulkoaktiviteetit ovat perusta, lisäksi voit valita mm. erilaisia kädentaito-ohjelmia tai liikuntaa PielisAreenalla.
Teemme ryhmän toiveiden mukaan myös täysin luontoon ja ympäristökasvatukseen perustuvia leirejä ja hyödynnämme tarvittaessa lähialueen muita luontokohteita (Koli, Hiidenportti, Ruunaa jne.) ja teemme yhteistyötä noiden alueiden ympärsitökasvattajien kanssa.
Myös Hyvärilän kansainvälinen toiminta ponnistaa vahvasti ympäristökasvatuksesta. Erityisesti koordinoimamme LANUPO-hanke “Globaalia äxöniä”- pyrkii tuomaan mm. kouluvierailujen ja tempausten kautta tietoisuutta globaalin kansalaisuuden teemoja lapsille ja nuorille. Hanke järjestää myös koulutuksia ammattilaisille esimerkiksi yhteistyössä Maan Ystävien kanssa. Useat erilliset pienemmät hankkeet (kuten nuorten ryhmätapaamiset ja eurooppalainen vapaaehtoispalvelu) keskittyvät myös usein ympäristöteemoihin sekä käyttävät ympäröivää luontoa ja sen tarjoamia aktiviteetteja (luontopolut, geokätköt, kalastus jne) osana tavoitteellista oppimista niin suomalaisille kuin myös ulkomaalaisille osallistujille.
![]() ![]() ![]() |