Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry

Mielipide: Karhen Ympäristökoulua ei tule lakkauttaa

Ylöjärven kaupunginhallitus päätti 17.6.2024 käynnistää valmistelun Viljakkalan yhtenäiskoulun Karhen toimipisteen eli Karhen Ympäristökoulun lakkauttamiseksi 1.8.2025 lukien. Alla oleva mielipide on jätetty Ylöjärven kaupungille 9.9.2024 asiaa koskevassa kuulemisessa. Mielipiteen ovat allekirjoittaneet Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto, FEE Suomi ja Suomen ympäristöopisto SYKLI.

Voit tukea Karhen Ympäristökoulua allekirjoittamalla Karhe-seuran adressin.

Taustaa

Karhen Ympäristökoulu on LYKE-verkoston sertifioitu toimintakeskus ja ainoa Ylöjärvellä. LYKE-verkostoon kuuluu erilaisilla hallinto- ja rahoituspohjilla toimivia luonto- ja ympäristökoulutoimintaa tarjoavia toimijoita, jotka tarjoavat osaamistaan laajemmin kuin vain omille oppilailleen. Karhella on testattu ja toteutettu ulkoluokkapäiviä, joihin myös perheet ovat voineet osallistua. Muita vastaavia toimijoita LYKE-verkostossa ovat Hämeenkyrön Mahnalan Ympäristökoulu sekä Teijon ja Janakkalan luontokoulut. Karhen ympäristökoulu on myös Vihreä lippu -koulu, joka on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa. Ohjelma toimii 75 maassa ja tavoittaa 20 miljoonaa lasta ja nuorta. YK:n UNEP ja UNESCO suosittelevat Eco-Schools-ohjelmaa kestävän kehityksen kasvatuksen työkaluna. Nämä kaksi statusta tarkoittavat, että Karhen ympäristökoulu täyttää sekä kansainväliset kestävyyskasvatuksen laatuvaatimukset että kansalliset luonto- ja ympäristökoulutoiminnan laatuvaatimukset.

Luontokouluissa opitaan luonnossa, ja Karhen koulussa tämä on osoittautunut toimivaksi. Oppilaat ovat innostuneita ja oppiminen ulkona sopii erityisesti niille, joilla on vaikeuksia perinteisessä luokkahuoneopetuksessa. Ulkona on myös enemmän tilaa ja mahdollisuuksia eriyttää opetusta ja antaa huomaamattomasti tukea sitä tarvitseville oppilaille. Tutkimukset vahvistavat, että ulkona oppiminen parantaa oppimistuloksia.

Mitä Karhen Ympäristökoulu voisi tarjota Ylöjärvelle?

Luontokoulutoiminta on toimiva malli ympäristökasvatukseen, ja sen rahoitus ja hallinto voidaan räätälöidä kunnan tarpeisiin. Karhen Ympäristökoulussa on kaikki edellytykset (osaaminen, oppimisympäristö ja toimintamallit) toimia koko Ylöjärven yhteisenä luontokouluna, ympäristökasvatuksen kehittäjäkouluna. Koulusta on alle 5 minuutin
kävelymatka metsään, suolle ja järvenrantaan. Pihassa on jo valmiina marjapensaita, viljelylaatikot, nuotiopaikka sekä ulkoluokkahuone. Virtavesi lisääntymiskykyisine raakkuineen löytyy 3,5 km:n pyörämatkan päästä. Oppimisympäristö on ainutlaatuinen, eikä sitä voida siirtää.

Karhen Ympäristökoulun henkilöstö opettajineen ja koulunkäynninohjaajineen ovat kaikki erikoistuneet ulkona opettamiseen, he ovat suorittaneet Suomen ympäristöopisto Syklissä ympäristöalan erikoisammattitutkinnon, ja heillä on ollut ympäristökoulutoiminnan aloittamisesta saakka suunnitelmat ja halu tarjota toimintaa myös laajemmin. Koulun henkilöstö on yhteisö, joka toimii, kun heillä on mahdollisuus toimia yhdessä. Tämä yhteisö hajoaa, jos koulu lakkautetaan.

Säilyttämällä Karhen ympäristökoulun toiminta, sitä voitaisiin kehittää edelleen. Koulu voisi tarjota tukea ympäristökasvatuksessa koko perusopetukselle ja muille kaupungin toimialoille. Myös varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön ryhmät voisivat vierailla Karhella. Kasvattajille, opettajille ja ohjaajille voitaisiin järjestää koulutuksia, jotta he voisivat hyödyntää ulko-oppimisympäristöjä laajemmin. Kasvattajat voisivat myös itsenäisesti hyödyntää valmista oppimisympäristöä ja välineistöä, jota koulun henkilöstö ylläpitäisi. Luontokoulutoiminnalla
voitaisiin vastata monien eri toimialojen tarpeisiin, ja tukea paitsi opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisten oppimistavoitteiden, myös kaupungin ilmasto- ja kestävyystavoitteiden sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien tavoitteiden saavuttamista.

Suomessa on erilaisia luontokouluja, joista ottaa mallia. Esim. Tampereen luontokoulu Korentoon kutsutaan kaikki kaupungin eskarit sekä 4. ja 7. luokan oppilaat. Se sijaitsee Teiskossa, Terälahden koulun tiloissa, jonne on matkaa Tampereen keskustasta n. 35 km. Karhen koulu on lähempänä Ylöjärven keskustaa (25 km:n päässä). Tampereella luontokoulupäiviin osallistuu vuosittain yli 200 perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ryhmää. Opettajina Tampereella toimii kaksi ympäristökasvattajaa, ja he toimivat perusopetuksen alla, osana Kämmenniemen koulun henkilöstöä. Ylöjärven asukasmäärä on eri suuruusluokkaa, ja siten luontokoulupäiviä tarvittaisiin vähemmän kuin Tampereella. Näin ollen Ylöjärvellä luontokoulutoimintaa voitaisiin järjestää siten, että Karhen koulun opettajien tehtäviä kohdennettaisiin luokanopettajan tehtävien lisäksi myös luontokoulun opettajan
tehtäviin.

Ylöjärvellä on kaikki potentiaali luonto- ja ympäristökoulutoimintaan valmiina Karhen Ympäristökoulussa. Tätä potentiaalia ei kannata hukata lyhyen aikavälin säästötoimenpiteillä. Kuntien ja kaupunkien taloushaasteet ovat todellisia, mutta niin ovat myös kestävyyshaasteet ja niitä koskevat velvoitteet. Karhen Ympäristökoulussa peruskoulun ja luontokoulutoiminnan yhdistäminen olisi myös ainutlaatuinen malli muille kunnille, se voisi olla ylpeyden aihe. Karhen ympäristökoulun lakkauttaminen ilmastokriisin ja luontokadon aikana on kestämätön päätös. Toiminta tulisi vakauttaa ja antaa työrauha opettajille, oppilaille ja perheille. Koulu voisi olla osa ratkaisua kestävyyshaasteisiin.

Ehdotamme, että Karhen Ympäristökoulun mahdollisuudet selvitettäisiin seuraavista näkökulmista:

  • vaikutus Ylöjärven ympäristö-, ilmasto-, kestävyys ja luontotavoitteiden toteuttamisessa.
  • vaikutukset oppilaiden fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.
  • Karhen ympäristökoulu ulkona oppimisen ja ympäristökasvatuksen painotusta tarjoavana kouluna esim. kieli- tai musiikkipainotuksen rinnalla
  • rahoitusmahdollisuudet kaupungin eri toimialoilta.
  • Karhen ympäristökoulun mahdollisuus toimia vetovoimatekijänä, imagohyöty kaupungille

Lisäksi pyydämme huomioimaan Karhen ympäristökoulun lakkauttamisen vaikutukset:

  • Lasten koulupäivien piteneminen
  • Lasten liikkumattomuuden lisääntyminen ja sen terveysvaikutukset
  • Karhen ympäristökoulussa tehdyn kehittämistyön arvo
  • Vaikutukset Karhen kyläyhteisöön ja Karhen kylän imagoon asuinpaikkana

Mielipiteen allekirjoittajat:
Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto r
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry
Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy

Yhteyshenkilöt:
Maija Ihantola, järjestöpäällikkö, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry, puh. 041 5368232

Johannan Sunikka, toiminnanjohtaja, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry

sähköpostit: etunimi.sukunimi@luontokoulut.fi

 

Kasviosta kansalaistiedettä – iNaturalist opetuskäytössä

Kasviosta kansalaistiedettä – iNaturalist opetuskäytössä

"Kasviosta kansalaistiedettä" -hankkessa yhdistettiin toiminnallinen luonnossa oppimisen kansalaishavainnointiin ja avoimeen ympäristötietoon. Avointa tietoa käyttämällä sekä tuottamalla innostetaan ihmisiä kiinnostumaan omasta ympäristöstään, vaikutetaan biosfääriä...

lue lisää
MAPPAssa on uusi OPS-työkalu

MAPPAssa on uusi OPS-työkalu

MAPPA.fi  on uudistunut ja saanut samalla myös uuden työkalun opetuksen suunnittelun tueksi! OPS-työkalun avulla MAPPAn sisältöjä voidaan luokitella nyt perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien tavoitteiden mukaisesti. Uuden luokituksen myötä käyttäjät löytävät...

lue lisää
Uutta MAPPAssa: Palveluhaku ja kalenteri

Uutta MAPPAssa: Palveluhaku ja kalenteri

iMAPPA laajeni palveluhaku ja tapahtumakalenteri ovat nyt valmiit.  Kiitos tuesta Ympäristöministeriö! Hae uutta MAPPAsta! Kalenterista löydät teemapäivät, koulutukset ja tapahtumat kootusti yhdellä vilkaisulla. Palveluhausta löydät toimintaa, paikkoja ja palveluita...

lue lisää

Luontokoulut.fi sivusto käyttää evästeitä

Sivustomme käyttää evästeitä kävijämäärien seuraamiseen. Vahvistathan hyväksyntäsi evästeiden käyttöön.